| Isän ja lapsen yhteinen viikonloppu |
|
| Kirjoittanut Ari Inkinen | |
| 08.04.2011 | |
|
Isän ja lapsen yhteinen viikonloppu NMKY-järjestöt ovat panostaneet isän ja lapsen hyvinvointia edistävän toiminnan kehittämiseen viime vuosina. Laajasta pilotoinnista saatu arviointitieto tukee tutkimustietoa jonka mukaan yhteisen toiminnan avulla voidaan vahvistaa isän ja lapsen hyvinvointia yhdessä. Lapsilähtöisen toiminnan tarkoitus on lapsen hyvinvoinnin lisääminen ja isän terveyskäyttäytymiseen vaikuttaminen. Lue lisää aiheesta ja osallistu Miestyön Foorumi IV:ään kesäkuussa 2011 . Innovaatio joka näyttää toimivanHelsingin, Tampereen ja Turun NMKY-järjestöt ovat valjastaneet yhdessä yhteistyöverkostonsa kanssa hyväksi koetut toimintatavat tavoitteelliseksi hyvinvointia vahvistavaksi toimintakonseptiksi. Viikonloppu on yhdessä olemisen ja tekemisen aikaa. Se aika jolloin lapset ja vanhemmat voivat olla yhdessä. Viikonloppu mahdollistaa yhteisen ajan myös niille isille, jotka eivät asu lastensa kanssa ja joiden tapaamiset lasten kanssa keskittyvät viikonloppuihin. Leiritoimintaa on tehty vuosikymmeniä. Nuorisojärjestöt ja seurakunnat ovat leiritoiminnan osaajia. Suomessa on laaja leiri- ja vapaa-ajankeskusten verkosto. Jokaisesta suomalaisesta kunnasta löytyy sopiva paikka yhteisen olemisen ja tekemisen järjestämiselle. Vanhemmuuden tukeminen on keskeinen kasvatusalan tehtävä. Yhdessä rakennettu malliKun yhdistää käytännöllisen osaamisen, lapsen ja isän tarpeiden huomioimisen sekä tavoitteellisen rennon ja hyvinvointia edistävän toiminnan, syntyy konsepti, jota me kehittäjät kutsumme Isä-lapsi-toiminnaksi. Toimintamallin on rakentanut noin 300 isää ja 450 lasta yhdessä 30 ammattilaisen kanssa vuosina 2007-2009. Konseptin kehitystyössä isien ja lasten palautteella sekä ajatuksilla on ollut keskeinen sija. Toiminta tukee isän ja lapsen vuorovaikutuksen vahvistumista. Toiminta on rentoa, hyväksyttävää, kustannustehokasta, käytännöllistä ja laaja-alaisesti sovellettavissa erilaisissa toimintaympäristöissä. Perhekeskeinen Tyhy-toimintaNäemme että nyt vapaa-ajantoimintaa sekä sosiaali- ja terveyspalveluita tukevana palveluna käytetty konsepti olisi hyödynnettävissä myös työelämän kehittämisessä. Aikuiskeskeinen terveydenhuollon ympärille keskittynyt Tyhy-toiminta on kapea-alaista. Työelämä syö jo nyt liikaa lapsiperheiden vanhempien aikaa, joten miksi Tyhy-toiminnalla sitä vielä lisättäisiin. Jos Tyhy-toimintaa toteutettaisiin perhekeskeisesti esimerkiksi niin että firman sählyvuoro olisi tarkoitettu sekä isille että lapsille, se vahvistaisi kokonaisvaltaista jaksamista, toimisi suojaavana tekijänä sekä jättäisi pois yhden tai kaksi isän muuten kuluttamaa tuoppia jälkipelin yhteydessä. Mallimme on myös sovellettavissa koko perheen sekä äitien ja lasten toimintaan. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 22.11.2011 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


Liikuntaa lasten ehdoilla. Pakkanen paukkui nurkissa Virtain Marttisessa Helsingin NMKY:n isien ja lasten yhteisellä viikonloppuleirillä. Mittarin lukema putosi 30 asteeseen. Kylmyys ei tahtia haitannut. ”Pakkasta tosin tässä hommassa tarvitaan, mutta vähempikin olisi riittänyt” sanoi vastaava vapaa-ajan ohjaaja Timo Haaksluoto varmistusköyden päässä. Espoolainen Stefan Strand oli lähtenyt viikonloppuun molempien poikensa kanssa. Jääkiipeily oli yksi syy miksi tänne lähdettiin, kertoi Antonin ja Oliverin isä Stefan.
